Paluu bloggaamisen pariin

Jos sitä yrittäis nyt vähän aktivoitua tälläkin saralla kun kerrankin tuntuu, että haluaa kirjoittaa ja ennenkaikkea on jotain kirjoitettavaa.

22.12.15

Mullahan tuli ihan totaalinen epätoivo ton edellisen blogin kanssa, kun ei meän elämässä oikein tapahtunut mitään. Ja sitten kun tapahtui, niin se olikin niin raskasta ettei siitä noin vain pystynyt kirjoittamaan.

Semmoset jotka meidät tuntee ja on ennenki lukenu varmaan huomas heti että eipä ole enää Mikin nimeä otsikossa. Ja sehän johtuu siitä että Miki piti viime joulukuussa 29.12  nukuttaa ikiuneen. Mahaan tuli jotain häikkää ja ruoka ei tarttunut ja tuli ripulina ulos, ja hyvin äkkiä (alle viikossa) oltiin jo siinä pisteessä ettei mitään oikeen enää ollut tehtävissä. Ja saattoihan se olla ettei vanhan koiran immuunijärjestelmäkään enää kestänyt tuollaista rajua tautia.

Se oli kyllä vaikeinta mitä mie oon joutunu tekemään. Sen lopetusajan tilaaminen. Ja en mie tiiä, kyllä se oli tosi samanlaista surua kun silloin kun läheisiä ihmisiä on kuollut. Mutta jotenkin pahempi. Varmaan kun eli Mikin kanssa 24/7, ja pystyn yhdellä kädellä laskemaan ne kerrat kun oltiin kymmenessä vuodessa oltu enemmän kun alle päivä erossa. Mutta jotta ei ihan masennuttaisi teitä tällä puheella, niin Mikille on oma muistosivu tulossa myöhemmin, kun pystyn sen kirjoittamaan.

Enda oli noin viikon ihan minussa kiinni, mutta sitten tottui elämään ainoana koirana. Kyllä siitä kuitenkin välillä näkee, että haluais se varmaan kaverin. Ei kuitenkaan ehkä vielä ihan aika ole. Endan elämässä ei yhdellä vuodella vanhenemista kummempaa ole tapahtunut. Sai se joululahjaksi hienon Pinkin Hurtan toppamanttelin vai takkiko se on. Vaihdettiin ruokaa kun löytyi ruotsalainen vastine Taste of the Wildille, eli Bozita Robur. Sisältö melkolailla sama, plussana saa samalla hinnalla kolme kiloa enempi ruokaaki ja ihan hyvin vaikuttaa sopivan.

Tammikuu 2016

Toukokuu 2016

Niinhän ne jotkut sanoo että kaikessa pitäisi olla (tai yrittää löytää) jotain hyvää, hopeareunus. Ja aluksi en kyllä kyennyt millään löytämään paljoa mitään hyvää siitä, että perheestä puuttuu yksi jäsen. Mutta silloin mie tajusin yhen asian ihan yhtäkkiä. Että jos mie oman koiran lopetuksessa noin itken, niin ei ne muiden koirien ja eläinten lopetukset voi millään olla yhtä kamalia. Eli uskaltaisin alkaa miettimään klinikkaeläinhoitajaksi kouluttautumista.

Hain keväällä Ahlmanille klinikkaeläinhoitajan tutkintoon, pääsin haastatteluun, mutten siitä enää eteenpäin. Siitä sitten noin kuukausi eteenpäin niin huomasin että tuohon lähelle on eläinlääkäri tekemässä kodin yhteyteen pientä vastaanottoa. Työkkärikin sopivasti hengitti niskaan, niin keksin kysyä sitten, että miten ois jos tulisin työkokeiluun. Ensimmäinen kuukausi on takanapäin ja siitä voi lukea lisää toisesta blogipostauksesta.

Blogin uudesta nimestä sen verran, että se on yhdistelmä Endan ja Mikin virallisista nimistä. Endahan on Lifedream Signature Herding ja Miki oli Päivänpaisteen Fakiiri. Siispä Herding Sunshine. Ja vähän luulen että paimenryhmäläisissä tulen pysymään sitten, kun sen uuden pennun aika on niin oikeen sopiva nimi, vai mitä? Ja Mikikin vähän niin kuin hengessä mukana :) Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat, tykkään kommenteista ja jos jossain törmäillään niin saa rohkeasti tulla nykimään hihasta :)

Seuraava 9 vuotta bloggausta lähtee nyt!