Tapasin itseni 60 vuoden päästä, Hearthstone ja muita kuulumisia

Pitkästä aikaa... Mikähän tässäkin on, mie tykkään pitää blogia, ja mulla oli tuolla pari tekstiluonnostakin tammikuulta, mutten vaan julkassu niitä. Nyt on jo liian myöhäistä suunnitella vuotta, niin kerron sitten kun asioita tapahtuu ja mainitsen että suunnittelin tämän jo tammikuussa :D

Ihan näin vaan off the topic, katon tota kanavaa joskus Youtubessa, ja kommentoin tähän videoon että Barry oli melkeen velkaa mulle uuden koneen ku melkeen lensi juotavat näytölle ku naurahdin suu täynnä :D Ja Barry vastas minun kommenttiin!!! I have succeeded now!



Alotetaan tosta otsikon clickbaitista, se kuitenkin eniten kiinnostaa. Miten ihmeessä mie oon nähny itteni 60 vuoden päästä? Niinkun kaikki tämmöset tarinat, (vanhukset kaupungilla juttelee mulle usein) tämäkin oli kauppakeskuksessa jossa luin kirjaa kun odotin kaveria. Yhtäkkiä minun viereen istuu ja hivuttautuu sellanen ryppyinen vanha mummo rollaattorin kanssa. Hän katsoo minua muutaman sekunnin ja sitten alkaa puhua:

Mikä kirja se on? Hänkin luki nuorena paljon, se on kuin menisi aina uuteen maailmaan. Nyt ei enää voi lukea, silmät ovat menneet niin huonoiksi. Katso nyt tätäkin, ja hän näyttää jonkinlaista haavaa silmän nurkassa. Puhumme kirjoista hetken. Sitten olemme vähän aikaa hiljaa. Mie kysyn että saiko hän hoidettua asioita kaupungilla, odottaako hän jotain. Pitää tarkistaa että veljenpoika on hengissä, sitten kun näen hänet lähden takaisin kotiin. Mutta mitä siellä kotona tekee, kun asun yksin. Miekin asun yksin, on mulla koira seurana. Silloin hänen silmänsä syttyivät ja hän alkoi puhua nopeasti: Minä vietin koko nuoruuteni elukoitten kanssa. Kun menimme Ruotsiin evakkoon, piti minun paimentaa lehmiä jotka kulkivat meidän kanssa evakkotiellä. Ne eivät pelänneet yläpuolella lentäviä lentokoneita ollenkaan! Meillä oli paljon eläimiä kun minä olin nuori. Hevosia, lehmiä, kissoja ja koiria ja minä hoidin ne kaikki ja naapurin koirankin kun olin siellä piikana. Aina kun äiti keitti lihakeittoa, joen toisella puolella asuva koira tuli joka kerta ikkunan alle odottamaan, se oli oppinut siihen että äiti aina heitti sille pussillisen jonka se vei mennessään kotiin. Joo eläimet ovat viisaita. Jopa hevoset eivät antaneet vieraiden koskea pikkulapsiin, ja minäkään en ole ikinä eläinten vuoksi loukkaantunut. Aina kun lehmät karkasivat aidasta, ne pystyi vain mennä hakemaan. Ne kerääntyivät minun ympärilleni ja tulivat kiltisti kotiin.

Hetken päästä sain puhelimesta Endan kuvan esiin: Voi että kun on kaunis! Todella kaunis! Näyttää viisaalta. On nämä nykyajan kännykät, minulla on vielä lankapuhelin. Mutta kun on tahdistin niin siinä tuntuu joka kerta isku kun soitan puhelimella, kai virta tulee siihen seinästä. En ole neljään vuoteen soittanut silläkään kapineella...

Puhuimme paljon muutakin, mutta en muista niin hyvin, että voisin ylös kirjata. Eikä tämäkään niin tarkka transkriptio ole että voisin lainausmerkkejä käyttää :D Tämä keskustelu jää varmasti minun mieleen pitkäksi aikaa, oikeesti tunsin ihan niinku ois puhunu itteni kanssa. Oli jotenkin niin samanlainen viba ja eläinrakas ihminen ja vielä paljon lukenut. Ja yksin. Siitä johdannaisena mie haluaisin suositella teille tämmöstä: Nuoret ihmiset, jos teillä on ees 10 minuuttia aikaa ja odottelette jotakin, nostakaa pää älypuhelimesta, menkää jonkun yksin istuvan vanhuksen luokse ja yrittäkää aloittaa keskustelu aiheesta x. Kysykää aluksi vaikka kellonaikaa tai puhukaa säästä, se alkaa siitä. Ihan sama vaikka suomalaiset ei puhu vieraille omasta aloitteesta tai jotain muuta sellasta paskaa. Oikeesti. Kohta ei ole tollasia ihmisiä jotka kertoo jostain mitä tapahtu 80 vuotta sitten niin kuin se olisi ollut eilen.

Harjottelu päätty ja kohta alkaa uus, tehdään silleen että teen harjotteluna tän talven ja meen sitten koulun klinikalle kun pääsen. Työkokemuksen lisäksi sain jätettyä sinne jotain konkreettista (tai onko se konkreettista kun se on netissä?) Nimittäin tein kaupungin eläinlääkärille omat Facebook-sivut!

Muuten aika on mennyt draamoja katsellessa, minusta on edelleen mysteeri että miten hemmetissä mie oon oppinu japania niin hyvin että pystyn kattoon niitä ilman tekstejä? Mie muuten näin tossa joku aika sitte ensimmäisen unen mikä oli koreaksi. Oli jääny Spotify päälle, niin sieltä musiikki sekottu uneen jossa olin sellasessa ohjelmassa kun I Can See Your Voice. (Se on muuten tosi hyvä, kattokaa, ei tartte osata koreaa, lukekaa jostaki mitä siinä tapahtuu) Jätän videon tähän, miettikääpä, osaako tuo ihminen teidän mielestä laulaa, ja sitten olkaa yllättyneitä tai saatte sanoa "mitäs minä sanoin!"



Siinä unessa mie olin siellä sellasena kilpailijana joka oli sävelkuuro, ja ne luuli että mie osaan laulaa vaikken osaa. Mie olin just kattonu jonku haastattelun missä oli iKon bändi, niin ne sitten oli siinä minun unessa se artisti joka arvaili että osaako ihmiset laulaa vai ei. Ja se oli aivan kamala se uni, ku mie oon isokokoinen niinku Suomen mittakaavassakin, niin minun "Mitä jos joskus matkustan japaniin/koreaan enkä mahu bussin penkille" painajainen oli totta. Muuten hyvä uni, mutta mie olin niinku joku jättiläinen :D

Olympialaisia on ollu hauskaa kattoa, näin k-pop fanin näkökulmasta. Tunnistelee niitä bändejä siellä aika hyvin ja tuntuu niin kotoisalta :D Ja hauskaa on ollu kattoo ku Korealle pikaluistelu on niinku Suomen jääkiekko, silleen me voitetaan, me ollaan tässä lajissa maailman parhaimmistoa vaikka ollaan pieni maa!

Endan kanssa ollaan kävelty, pakkasilla vähemmän, koska se ei mene pihaa kauemmas vaikka raahaan sen hihnassa tielle asti :D Mie katoin muuten just tosi hyvän temppututoriaalin takaperin pujottelun jalkojen välistä opetteluun, oon miettiny pitäskö alottaa se. Ja pitää muuten sanoa, mie oon ollu niin vastaan kaikkia Pedigree moskaa, Dentastixit on vitsi ja sitä rataa. Se on ihan totta. Mutta. Nyt ne teki kerranki semmosen mikä irrottaaki jotaki! Tuone klinikale tuli ilmaisnäytteitä Dentaflexiä ja stixejä ja annoin Endalle yhen flex version, siltä lähti aika paljon irti hammaskiveä. Ei toki kaikkea ja pitää tässä joku päivä käyä noi kulmahampaat putsaamassa mutta siis kun vertaa tavan detastixiin nii ihan ku yö ja päivä.

Waaaaaaa :D 2 vuoden työn tulos :D

Ja oon varmaan sanonu ennenki, mutta mie pelaan sellasta korttipeliä netissä kun Hearthstone. Mie oon aina ollu jumissa Rank 16-17. Toukokuussa tulee kaks vuotta pelaamista täyteen. Eilen mie tein yhen pakan, jota näin jonku minun vastustajan pelaavan, kun se näytti hauskalta. Mulla ei ollu kaikkia kortteja koska en kuluta rahaa tuohon peliin, joten sävelsin varmaan puolet pakasta niillä mitä oon kerryttäny. Mie kiipesin kolmessa tunnissa Rank 17 Rank 9:iin! Sillee vau, tältä se tuntuu ku voittaa suurimman osan ajasta! Ja siis en yleensä pelaa montaa tuntia putkeen, mutta pelkäsin että voittoputki menee rikki jos lopetan :D

Varmasti on jääny paljon asioita kirjottamatta, mutta oma vika ku hamstraan ne tonne luonnoksiin ja sitten ne ei mene enää tähän nykyiseen tekstiin mitenkään päin. Kuulostellaan taas parin kuukauden päästä!
(Yritän käänteispsykologiaa itseeni)

Ja näköjään minun uus päätösosio joka blogitekstiin, jossa kerron mitä oon viime aikoina kuunnellu Youtuben avulla. On mulla tässäki kuussa taas biisejä joita kuuntelen, mutta mie pistän tähän nyt ensimmäisen uuden bändin minkä löysin tänä vuonna ja ensimmäisen biisin vuoden 2018 Spotify listassa.

Uutta bändiä. Oikeen eeppinen ja tuo tanssi on aika luova ja vaikeen näkönen.




Ja vähän vanhempi bändi, mulle uus. Mie oikeesti rakastan sitä miten paljon ne K-popissa panostaa musiikkivideoihin! Ja tää jäi soimaan päähän, mikä on aina hyvä merkki.

 

Kahden kuukauden blogihiljaisuus rikki ennen joulua.

Mulla oli tollaset hiukset 2kk sitten

Enda ensilumella

Tän viikon oon ollu vähän surullinen. Siitä enemmän tässä: RIP Jonghyun

Jätkänkynttilältä otettu

Sitten tämän postauksen asiaan. Viimeks kun kirjottelin, syysloma oli just loppumaisillaan, harjottelu alkamassa. Ja nyt vuosi on tulossa päätökseen, oon ollu harjottelussa kohta kaks kuukautta... Äääh. Mutta omaksi puolustukseksi täytyy sanoa, että tuolla klinikalla on välissä tosi hektisiä viikkoja, kävelen joka päivä vähintään 7 km työpäivän lisäksi, ja tuntuu että oon menny tosi monesti nukkumaan ennen yheksää illalla.

Kesällä tuolla vietettyyn kuukauteen verrattuna oon myös päässy tekemään enemmän asioita, kuten asiakaspalvelua. Ja se on mulle se verottavin osa tuosta työstä oikeesti. Mulla on semmone mitä jotku ihmiset kutsuu Resting Bitch Face:ksi. Jos mulla ei oo tietoisesti joku tietty ilme päällä, näytän melko onnettomalta, enkä lainkaan "asiakaspalveluihmiseltä."

Mitä mie oon oppinu tuolla tähän mennessä? No toivottavasti on ainaki vähän tullu varmuutta otteisiin, näytteiden käsittelyyn... Ihmiset välittää kissoistaan enemmän kun ne täyttää yli 10, tai no ainakin ne vie niitä lääkäriin nykyään eikä laita suoraa monttuun. Kissat elää tosi pitkään. On ollu monta yli 15v kissa-asiakasta tuolla tänä aikana. Ajoittain naurahdan itselleni miten lapsineuvola-fiilis tuolla tulee kun ihmiset tuo lemmikkejään tarkistettavaksi ja rokotettavaksi.

Puhelimessa hyvin puhuminen on vaikeaa. On kivaa kun on rutiineja. Ihmeellistä kun ei ole viittä ihmistä kilpailemassa siitä että saako ottaa kanyylin irti. Tykkään siivota, en vaan kotona. Mulle ois hyötyä jonkinlaisista äänen käyttö harjoituksista. Vieläkin tuntuu niin kuin olisin enemmän tiellä kun autan... Ei sitä osaa näin listalla kertoo kattavasti. Mutta tosi paljon sisältöä elämään, ja kiva kun tuolla ihmiset jaksaa selittää jos jotain kysyn.

Tähän kuvaan kun lisää puoli metriä lunta niin
ollaan nykytilanteessa :D

Endan kans ollaan lenkkeilty. En vaan kyllä käsitä millä pyhällä hengellä mie kävelin sen pari eka viikkoa ensin pysäkiltä kotia työpäivän jälkeen ja sitte vielä lähin Endan kans lenkille! Mutta ihan ku ois tullu uudet tai no lähes uudet jalat alle kun lähdin Enda hihnassa ovesta ulos. Nyt jalat on jo vähän tottunut niin ei oo enää nii paha :D -10 astetta on Endan jalkojen nosteluraja, Winter Pad voide auttaa vähän, mutta silti prinsessa ei pysty kävelemään kylmällä maalla kauaa. Ja lunta ei voi syödä hangelta suoraa; sitä pitää kaivaa ja syödä lunta joka ei ole ollut kosketuksissa pakokaasuun tai muuhun.

Ja ilmeisesti korea on tarttunut ohjelmista ja musiikista niin paljon, että periaatteessa opiskelematta saan kaksi täysin ymmärrettävää virkettä suusta ulos ja ohjattua ihmisiä suuntaan X :D Varmaan päivä sitten tulleet turistit olivat yllättyneitä kun random ihminen jonka ne pysäyttää vastaa omalla kielellä takaisin. Thank you K-Pop. Ja tuolla klinikalla oon päässy puhumaan enkkua, sekin on ollu tosi kivaa.

Pimu kävi meillä hoidossa

Joulukatu ilman lunta

Jokailtainen valoshow matkalla pysäkille

Ja joulukin tulee ja menee tässä. En oo kyllä mitenkään laitellu sitä. Teen joululahjat tänä vuonna itte. Huomenna näätte sitte ketkä saatte :D Hyvää joulua ja Uuttavuotta 2018!

Talviolympialaisekki on tulossa!

Human mind is a scary thing. A powerful thing. And yet it can break like glass. - RIP Kim Jonghyun -

You worked hard. Please rest now. You did well. Goodbye.

I've been so sad this whole week. I found out about the news at work. It took everything I had not to burst into tears right there and then. I'm not a hardcore Shawol, but I like their music and watch stuff about SHINee a lot. To be honest I still can't believe it. Even though I read his suicide letter and watched his last broadcast to fans... I saw and felt how far gone he already must have been but somehow I'm still waiting for someone to say that this isn't real.

His death and how it has been displayed online got me thinking about a lot of things. And I felt I had to write it somewhere so that I can get it out of my head.This is eating me from the inside and I know from experience that these kinds of thoughts are not something one should carry with them. And I don't know if this can help anyone but maybe there are people who feel like me, and maybe find something from this post they can relate to.



It physically hurts my heart to read his letter. He felt so alone and like his life had gone in a completely wrong direction. He felt pressured by his music and fame. How could things have gotten so bad for him? How he worked and made plans while already knowing that he isn't going to be here much longer? How he convinced himself that he had no other choice but to end his life... Then I remembered I've had a similar conversation with myself five years ago, and again three years later. The only difference is that I managed to talk myself out of it.

You see I had convinced myself, that I had no one left, I felt so guilty towards my parents and my brother. I had horrible nightmares all the time and I didn't sleep much/at all. I wasn't happy to be who I was, or how I looked and how my life was going at that time. It felt like I was in a dark box with a person I hated, and that person was me.

Human mind is a scary thing. A powerful thing. And yet it can break like glass.



I'm glad that I wasn't brave enough to murder a person, to leave. That I ultimately felt I had no right to leave. I mean I couldn't even see my parents off. If I couldn't face their untimely deaths, how could I face my own? How could I do it to them? Well I can't. And I never will.

I found my solace in writing. I can now let go of negative feelings by writing them down in one form or another. But I can totally understand how creating and publishing things can turn against you like it did with Jonghyun,  I felt pressure when I self-published my poems this year. And I'm still afraid to promote them properly. I closed down my vlog channel with over 50 videos years ago just because I had one hater. This blog I've had for 11 years... At times I stop writing it for months, the Blogger icon seems to be whispering to me: "Do you really dare to write all this shit, there's nothing going on in your life, try and make a post about that!" Sometimes I hear those words in my head.

I don't know how public figures like K-idols and writers and such do it to be honest. There could be thousands, or tens of thousands, even millions who don't like you and aren't afraid to voice their opinions very loudly straight to you. 

Through a mask and a safe distance that the Internet provides. 

Then a thing about the media circus. I'm really afraid this will become "the second Chester.". They will get money from the songs, photos and MV Jonhyun was working on shortly before his death. And from all of his previous work. Much more now that he is no longer with us. I'm sure people make "merch to remember him by". Personally I don't just get that... There are better things to help us remember those who have left. And so if those profits don't go directly to his mother and sister, or towards updating and developing South-Korea's mental health care, I will lose all my faith in people in charge of those things at his company.

Then there is the funeral hype. My YT recommendations are full of videos like "Shinee members can't hold back their tears at his funeral." "Super Juniors Leeteuk Cries at Funeral." "Members from this and that band go to say goodbye. DO YOU REALLY NEED TO BE ABLE TO HOLD YOUR TEARS AT A FREAKING FUNERAL?! DO YOU REALLY CARE THAT MUCH  ABOUT WHO WENT TO A FUNERAL? To make tens of videos about the subject... And I shudder to think there actually are people who use someones death to draw traffic to their channel and make money in the process...

The poor people in K-pop. They think they are gonna, get rich, famous, highly regarded, win loads of awards, have lots of fans. But all of it comes at such a terrible price, being made to spend hours training and performing from such a young age, not being able to see and contact your family and friends whenever you want, being forced to go on unhealthy diets, getting constantly watched and criticized by people very insensitively. Being forced to do things when you are unhealthy and need treatment and rest... These K-pop idols appear so happy and cheerful and carefree on TV shows, but it seems like that because they are putting on an act. They can't be free to show their true emotions and say how they really feel, because if they do it'll make their company look as bad as they really are. It seems that once you sign to a company you are basically signing your life away and letting yourself be a puppet to entertain people.

Damn it has taken me days to get to this point in the text. Bear with me.

I feel conflicted. My time with K-pop has been short, 9 months. And when I learned about those dark things behind the glamour... I mean they are people who I have come to respect, and they have chosen this difficult path in life. I wish there was a way to support the artists without supporting a bad company. But it's impossible. That is why I think, as fans we need to maintain a levelheaded, critical thinking towards what the companies are trying to sell to us. Maybe the idols we love can't say anything because of the backlash but last I checked, their censorship doesn't cover the fans. We can say if something they do isn't right. I hope we can start to change those unfair things to a more humane direction.

But I don't think we can change the main culprit so easily. To do that we would need to change a mindset that is considered normal and even admirable throughout most of Asia: the work till you succeed or drop from exhaustion. Or both. I'm sure it's a culture thing when I don't just get how overworking can be a common and a valid reason of death. 

And the one who came up with the phrase "If you have time to sleep and dream, use that time to achieve your dreams instead." or something along those lines, needs to have their head checked. Lack of sleep kills you. Either you go crazy to a degree or your body starts to break down. I tried that no- sleep thing too, involuntarily,  so I know. It just makes all the bad things and thoughts 100 times worse. And no wonder K-pop idols don't feel like their hard work is enough. It's like walking through a marsh without waterproof shoes. You feel weak and like you are stuck, even trying to do things normally is incredibly difficult. 

I don't have a clear ending point to this ramble but I think I said everything I wanted, or at least the things I remember wanting to say. Please be kinder to those who you don't know. Stay strong Shawols, SHINee, everyone. Have a good end of the year. And Jonghyun. I don't really know if there is an afterlife or not, and even though I wish you feel better now, I also wish you regret leaving so many people behind to grieve. Even a little. Do you see now how much you actually had, when you thought you had nothing?