23. joulukuuta 2017

Kahden kuukauden blogihiljaisuus rikki ennen joulua.

Mulla oli tollaset hiukset 2kk sitten
Enda ensilumella
Tän viikon oon ollu vähän surullinen. Siitä enemmän tässä: RIP Jonghyun

Jätkänkynttilältä otettu
Sitten tämän postauksen asiaan. Viimeks kun kirjottelin, syysloma oli just loppumaisillaan, harjottelu alkamassa. Ja nyt vuosi on tulossa päätökseen, oon ollu harjottelussa kohta kaks kuukautta... Äääh. Mutta omaksi puolustukseksi täytyy sanoa, että tuolla klinikalla on välissä tosi hektisiä viikkoja, kävelen joka päivä vähintään 7 km työpäivän lisäksi, ja tuntuu että oon menny tosi monesti nukkumaan ennen yheksää illalla.

Kesällä tuolla vietettyyn kuukauteen verrattuna oon myös päässy tekemään enemmän asioita, kuten asiakaspalvelua. Ja se on mulle se verottavin osa tuosta työstä oikeesti. Mulla on semmone mitä jotku ihmiset kutsuu Resting Bitch Face:ksi. Jos mulla ei oo tietoisesti joku tietty ilme päällä, näytän melko onnettomalta, enkä lainkaan "asiakaspalveluihmiseltä."

Mitä mie oon oppinu tuolla tähän mennessä? No toivottavasti on ainaki vähän tullu varmuutta otteisiin, näytteiden käsittelyyn... Ihmiset välittää kissoistaan enemmän kun ne täyttää yli 10, tai no ainakin ne vie niitä lääkäriin nykyään eikä laita suoraa monttuun. Kissat elää tosi pitkään. On ollu monta yli 15v kissa-asiakasta tuolla tänä aikana. Ajoittain naurahdan itselleni miten lapsineuvola-fiilis tuolla tulee kun ihmiset tuo lemmikkejään tarkistettavaksi ja rokotettavaksi.

Puhelimessa hyvin puhuminen on vaikeaa. On kivaa kun on rutiineja. Ihmeellistä kun ei ole viittä ihmistä kilpailemassa siitä että saako ottaa kanyylin irti. Tykkään siivota, en vaan kotona. Mulle ois hyötyä jonkinlaisista äänen käyttö harjoituksista. Vieläkin tuntuu niin kuin olisin enemmän tiellä kun autan... Ei sitä osaa näin listalla kertoo kattavasti. Mutta tosi paljon sisältöä elämään, ja kiva kun tuolla ihmiset jaksaa selittää jos jotain kysyn.

Tähän kuvaan kun lisää puoli metriä lunta niin
ollaan nykytilanteessa :D
Endan kans ollaan lenkkeilty. En vaan kyllä käsitä millä pyhällä hengellä mie kävelin sen pari eka viikkoa ensin pysäkiltä kotia työpäivän jälkeen ja sitte vielä lähin Endan kans lenkille! Mutta ihan ku ois tullu uudet tai no lähes uudet jalat alle kun lähdin Enda hihnassa ovesta ulos. Nyt jalat on jo vähän tottunut niin ei oo enää nii paha :D -10 astetta on Endan jalkojen nosteluraja, Winter Pad voide auttaa vähän, mutta silti prinsessa ei pysty kävelemään kylmällä maalla kauaa. Ja lunta ei voi syödä hangelta suoraa; sitä pitää kaivaa ja syödä lunta joka ei ole ollut kosketuksissa pakokaasuun tai muuhun.

Ja ilmeisesti korea on tarttunut ohjelmista ja musiikista niin paljon, että periaatteessa opiskelematta saan kaksi täysin ymmärrettävää virkettä suusta ulos ja ohjattua ihmisiä suuntaan X :D Varmaan päivä sitten tulleet turistit olivat yllättyneitä kun random ihminen jonka ne pysäyttää vastaa omalla kielellä takaisin. Thank you K-Pop. Ja tuolla klinikalla oon päässy puhumaan enkkua, sekin on ollu tosi kivaa.


Pimu kävi meillä hoidossa

Joulukatu ilman lunta

Jokailtainen valoshow matkalla pysäkille

Ja joulukin tulee ja menee tässä. En oo kyllä mitenkään laitellu sitä. Teen joululahjat tänä vuonna itte. Huomenna näätte sitte ketkä saatte :D Hyvää joulua ja Uuttavuotta 2018!

Talviolympialaisekki on tulossa!


Human mind is a scary thing. A powerful thing. And yet it can break like glass. - RIP Kim Jonghyun -

You worked hard. Please rest now. You did well. Goodbye.

I've been so sad this whole week. I found out about the news at work. It took everything I had not to burst into tears right there and then. I'm not a hardcore Shawol, but I like their music and watch stuff about SHINee a lot. To be honest I still can't believe it. Even though I read his suicide letter and watched his last broadcast to fans... I saw and felt how far gone he already must have been but somehow I'm still waiting for someone to say that this isn't real.

His death and how it has been displayed online got me thinking about a lot of things. And I felt I had to write it somewhere so that I can get it out of my head.This is eating me from the inside and I know from experience that these kinds of thoughts are not something one should carry with them. And I don't know if this can help anyone but maybe there are people who feel like me, and maybe find something from this post they can relate to.



It physically hurts my heart to read his letter. He felt so alone and like his life had gone in a completely wrong direction. He felt pressured by his music and fame. How could things have gotten so bad for him? How he worked and made plans while already knowing that he isn't going to be here much longer? How he convinced himself that he had no other choice but to end his life... Then I remembered I've had a similar conversation with myself five years ago, and again three years later. The only difference is that I managed to talk myself out of it.

You see I had convinced myself, that I had no one left, I felt so guilty towards my parents and my brother. I had horrible nightmares all the time and I didn't sleep much/at all. I wasn't happy to be who I was, or how I looked and how my life was going at that time. It felt like I was in a dark box with a person I hated, and that person was me.

Human mind is a scary thing. A powerful thing. And yet it can break like glass.



I'm glad that I wasn't brave enough to murder a person, to leave. That I ultimately felt I had no right to leave. I mean I couldn't even see my parents off. If I couldn't face their untimely deaths, how could I face my own? How could I do it to them? Well I can't. And I never will.

I found my solace in writing. I can now let go of negative feelings by writing them down in one form or another. But I can totally understand how creating and publishing things can turn against you like it did with Jonghyun,  I felt pressure when I self-published my poems this year. And I'm still afraid to promote them properly. I closed down my vlog channel with over 50 videos years ago just because I had one hater. This blog I've had for 11 years... At times I stop writing it for months, the Blogger icon seems to be whispering to me: "Do you really dare to write all this shit, there's nothing going on in your life, try and make a post about that!" Sometimes I hear those words in my head.

I don't know how public figures like K-idols and writers and such do it to be honest. There could be thousands, or tens of thousands, even millions who don't like you and aren't afraid to voice their opinions very loudly straight to you. 

Through a mask and a safe distance that the Internet provides. 

Then a thing about the media circus. I'm really afraid this will become "the second Chester.". They will get money from the songs, photos and MV Jonhyun was working on shortly before his death. And from all of his previous work. Much more now that he is no longer with us. I'm sure people make "merch to remember him by". Personally I don't just get that... There are better things to help us remember those who have left. And so if those profits don't go directly to his mother and sister, or towards updating and developing South-Korea's mental health care, I will lose all my faith in people in charge of those things at his company.

Then there is the funeral hype. My YT recommendations are full of videos like "Shinee members can't hold back their tears at his funeral." "Super Juniors Leeteuk Cries at Funeral." "Members from this and that band go to say goodbye. DO YOU REALLY NEED TO BE ABLE TO HOLD YOUR TEARS AT A FREAKING FUNERAL?! DO YOU REALLY CARE THAT MUCH  ABOUT WHO WENT TO A FUNERAL? To make tens of videos about the subject... And I shudder to think there actually are people who use someones death to draw traffic to their channel and make money in the process...

The poor people in K-pop. They think they are gonna, get rich, famous, highly regarded, win loads of awards, have lots of fans. But all of it comes at such a terrible price, being made to spend hours training and performing from such a young age, not being able to see and contact your family and friends whenever you want, being forced to go on unhealthy diets, getting constantly watched and criticized by people very insensitively. Being forced to do things when you are unhealthy and need treatment and rest... These K-pop idols appear so happy and cheerful and carefree on TV shows, but it seems like that because they are putting on an act. They can't be free to show their true emotions and say how they really feel, because if they do it'll make their company look as bad as they really are. It seems that once you sign to a company you are basically signing your life away and letting yourself be a puppet to entertain people.

Damn it has taken me days to get to this point in the text. Bear with me.

I feel conflicted. My time with K-pop has been short, 9 months. And when I learned about those dark things behind the glamour... I mean they are people who I have come to respect, and they have chosen this difficult path in life. I wish there was a way to support the artists without supporting a bad company. But it's impossible. That is why I think, as fans we need to maintain a levelheaded, critical thinking towards what the companies are trying to sell to us. Maybe the idols we love can't say anything because of the backlash but last I checked, their censorship doesn't cover the fans. We can say if something they do isn't right. I hope we can start to change those unfair things to a more humane direction.

But I don't think we can change the main culprit so easily. To do that we would need to change a mindset that is considered normal and even admirable throughout most of Asia: the work till you succeed or drop from exhaustion. Or both. I'm sure it's a culture thing when I don't just get how overworking can be a common and a valid reason of death. 

And the one who came up with the phrase "If you have time to sleep and dream, use that time to achieve your dreams instead." or something along those lines, needs to have their head checked. Lack of sleep kills you. Either you go crazy to a degree or your body starts to break down. I tried that no- sleep thing too, involuntarily,  so I know. It just makes all the bad things and thoughts 100 times worse. And no wonder K-pop idols don't feel like their hard work is enough. It's like walking through a marsh without waterproof shoes. You feel weak and like you are stuck, even trying to do things normally is incredibly difficult. 

I don't have a clear ending point to this ramble but I think I said everything I wanted, or at least the things I remember wanting to say. Please be kinder to those who you don't know. Stay strong Shawols, SHINee, everyone. Have a good end of the year. And Jonghyun. I don't really know if there is an afterlife or not, and even though I wish you feel better now, I also wish you regret leaving so many people behind to grieve. Even a little. Do you see now how much you actually had, when you thought you had nothing?

12. lokakuuta 2017

Kahden kuukauden kuulumisia ja mieki siirryn älypuhelinaikaan

Eli tarinoita tästä kahden kuukauden blogitauon varrelta, ja maailman kahdeksas ihme joka tällä viikolla tapahtui.
Kaksi kuukautta. En oikeen käsitä miten aika on menny näin äkkiä. Vielä vähemmän käsitän sitä miksi en oo kirjottanu. Taas vaan ahisti nähä toi bloggerin kuvakekaan.
Missä sitä ollaan oltu viimeiset 2kk?

No elokuussa ei oikeen tapahtunut mitään jännää, ja syyskuussa mie alotin koulun Ylä-Savon ammattiopistossa. Nyt on kohta puoltoista kuukautta klinikkaeläinhoitajan opintoja takana! Olen kulkenut joka viikko Iisalmen ja Rovaniemen väliä junalla. Mie voisin kirjottaa jonku oman junakohtaamisia postauksen joskus, mielenkiintosia tyyppejä ja tapahtumia ja maisemia aina junaillessa tulee vastaan. Mutta eräs kerta kun odottelin vaihtoa Ylivieskassa, tuli sellanen olo että "Only in Finland": Asema tupaten täynnä, varmaa ainaki 60-70 ihmistä, se oli ihan hiljanen, eikä se hiljasuus ollu semmone epämukava. Tuli sellane olo että jos joku jostain ulkomailta näkis tän nii ne pitäs meitä outona sakkina :D


Aikasemmin syksyllä otettu

Enda ei oo ollu mulla mukana, se on ollut ulkoruokinnalla ti-to, kun ei ole vielä kylmä. Veli on käynyt sitä kattomassa. Mie olin tiistai illasta perjantai iltaan Iisalmessa sellaisessa tosi kivassa solukämpässä. Oon kyllä huomannu kuinka Enda on tottunut nukkumaan sängyssä. Tuntuu että se kaipasi aina sänkyä enemmän kuin minua :D Aina kun tulen kotiin, se hyppää ensimmäisenä sänkyyn ja nukkuu siellä pari tuntia.

Opinnot on olleet tähän mennessä tosi kivoja! Mielenkiintoisia aiheita, ja uutta olen myös oppinut paljon. Tuntuu nyt toppijakson alkaessa valmiimmalta työskentelemään klinikalla! Vaikka paljon paljon on vielä opittavaa, varsinkin verinäytteen otosta ja lääkejutuista. Yllättävän paljon on tullut tunneilla muisteltua ja ymmärrettyä näitä uusia asioita lukion bilsankurssien kautta. Ja Kannuksessa opittuja asioita on kanssa palautunut mieleen.

Mitenhän tuo minun pää toimii? Kun muistan aineiden solukalvon läpäisyt 8 vuoden takaiselta bilsan kurssilta, ja jonkun lääketieteellisen termin jostain sarjasta jota joskus vuosia sitten katsoin :D On myös tosi kiva kun on eläviä esimerkkejä ja kokeneita ihmisiä jotka kertoo klinikalla tapahtuvasta työstä.
Ens viikko on "syysloma" ja sitte alkaa työssäoppiminen siellä missä olin kesällä kuukauden työkokeilussa eli Rovaniemen kaupungin ell. Ootan jo ihan innolla että pääsee sinne!



Sitte se maailman kahdeksas ihme: Krisse 26v on hankkinut elämänsä ensimmäisen älypuhelimen :D  Mie kyllä vannoin ittelleni etten hankkis uutta ennen ku toi vanha puhelin menee rikki, mutta mokkula alkaa vetelemään viimeisiään. Ja huomasin että säästän vähän rahaa ja saan jopa 50krt (En keksiny tota lukua päästäni, oikeesti!) nopeamman netin jos hankin älypuhelimen ja uuden liittymän netillä osamaksulla. Nii ja se puhelin jonka hankin oli Huawei P lite 2017 mini. Vaikka siinä oli isoin akku niistä puhelimista mitä katoin, nii mitenhän mie totun lataamaan sitä puhelinta jatkuvasti? Tota nykystä tarttee ladata kerran tai kaks kuukaudessa! Tuleekohan minusta kauhee älypuhelinzombi jossaki vaiheessa?

Oli muute tosi kaunis ruska tänä syksynä, arvatkaa vaan ku ei ollu kameraa mukana... No toi älypuhelin ratkasee senki ongelman :D Nyt on ees niitä kännykkäräpsyjä blogiin sitte jos ei muuta! Ens maanantaina otan puhelimen käyttöön.

Palailen vielä menneeseen pariin kuukauteen jos muistan jotain tärkeää, ja itseasiassa mulla on yks asia mistä haluun puhua. Mutta nyt ollaan taas kiinni nykyajassa ja yritän saaha kirjotettua säännöllisemmin!

Mielenkiintonen limsa kaupassa :D

5. elokuuta 2017

Ihonhoidon tehopäivä, vuoden eka mustikkaretki Endan kans ja kuvia

Kyllä tolla rupukameralla 1/10 000 kuvasta joskus vielä onnistuu :D
Vähä kontrastia vaa lisäsin
Alkoi tuossa viikon alussa iho näyttää aika kurjalle ku ei ole ollu pitkään aikaan antibioottia päällä, nii etin sitte epätoivosena kaikkea mitä sille vois tehhä. Yks mitä mie teen sitte jos jää joskus ylimäärästä rahaa, on ostaa niitä käden ja jalan maksavia kauan kestäviä koreabeauty ihonhoitopaketteja. Tai varmaan pitää löytää joku yks hyvä ja mieluiten alennuksella. Ainaki mitä oon Youtubesta kattonu nii ne toimii aika hyvin!

Mutta mitä nyt välittömästi löysin ja johon oli ainekset oli kananmunanvalkuaisesta tehty mustapäälaastari ja tein sen hunaja-suola-kookosöljykuorinnan mitä oon aikasemmin tehny. Ja kyllä se autto vähän! Ei ne kaikki vieläkään lähteny, mutta rauhoittuivat ja eivät oo kipeitä enää. Ja minun ihohuokoset on pienentyny ihan olemattomiin!

Eka rivi on maanantailta, toka rivi eilen illalla ja iso kuva tänään
puhdistuksen ja kosteusvoiteen jälkeen.
Tässä tämmönen vaihe vaiheelta listaus jos joku haluaa alkaa kans pitämään tollasia ihonhoidon tehopuhdistuspäiviä kerran viikossa niinku mie alan nyt tekemään!

1. Lämpimällä vedellä pesen kasvot
2. Hunaja-suola-kookosöljy kuorinta, antaa vaikuttaa 5min
3. Lämmintä vettä ja pesen sillä ton kuorinnan hyvin pois
4. Hieman vatkattua kananmunan valkuaista iholle, ja kuten kuvassa näkyy. Annan olla niin että kuivuu ja sitte repasen pois. Voi nopeuttaa hiustenkuivaajalla.
5. Ihan vähän kasvonpesuainetta ja pesen ihon uudelleen
6. Laitan Baciron ac 5% geeliä näppyjen päälle ja annan sen vaikuttaa
7. Pesen sen pois niin kuin normaalisti pesen ihon päivittäin ja laitan kosteusvoiteen

En tiiä teenkö jotenki väärässä järjestyksessä, mutta minusta noin ei jää mitään ylimäärästä iholle eikä tukkiudu ihohuokoset, koska tuo kananmuna kiristää ja pienentää niitä.

Meän takapihalla on muinainen mansikkamaa, vielä sielä yks kasvi oli sitkeästi :D
Sitte eilen käytiin mustikassa tuolla meän takana olevassa vaarassa. Oli sielä jo jonku verran, mutta enemmän on varmaan vähän myöhemmin. Mie en jotenki käsittäny ottaa kameraa mukaan, mutta meen mie vielä monesti. Meinasin vähä eksyä mettään, mutta tiesin kyllä että kunhan kävelee vaa alaspäin nii tie tulee vastaan. Mutta kyllä sitä vähä sillee rupes hätä tuleen puseroon.

Sitte en tiiä mistä keksin, mutta sanoin vaan Endalle että "Hei, Enda mennään kotia, mennään." Niin se lähti kävelemään ihan niinku tietäis mihin se on menossa. Ja niin vain se johdatti minut suoraa sinne mistä oltiin mettään tultu. Ja mie en oo ees opettanu sille koskaan mitään tollasta :D Mutta kun se tietää mitä "mennään" tarkottaa ja tietää mikä "koti" on niin sehän on periaatteessa ihan yksinkertainen yhdistää? Mutta on toi vaan tosi jännää mitä kaikkea tietoa koirat päihinsä varastoi, ja pystyy niitä noin käyttämään!

Lenkillä Enda tietää että jos on virtaavaa vettä niin sinne saa
mennä juomaan. Se ei enää ees yritä koskea niihin lätäköihin
tai muuten seisovaan veteen vaikka ojassa :
No sitte tultiin siihen meän takana olevalle pellolle sieltä mettästä, niin Enda sai hajun jostaki ja ampaisi puolessa sekunnissa sata metriä suuntaan x. Mutta mie näin että se oli siihen meän naapuriin päin, niin menin sitten sen hakemaan sieltä kun sain kotoa haettua talutushihnan.

Siinä ois kyllä ollu aivan mahtavaa jos ois ollu kamera! Minua nimittäin ootti sielä aikamoinen näky: Poro söi heinää siinä pihan laidassa, ja Enda söi poron takana poronp*skaa :D Ihan ku olisivat molemmat laiduntaneet siinä. Poro lähti pois ku se huomas minut, ja Enda jatkoi keskittyneesti syöntiä. Vasta kolmannella kerralla kuuli kun kutsuin sitä ja näytti hyvin yllättyneeltä kun olin ilmestynyt siihen :D Endan mielestä ihan selvästi isot elukat ei oo metsästettäviä, vain pikkuelukat :D

Joku kukka pihalta, tääki onnistu ihan ok!
Ens viikola käydään Endan kans ehkä vähän reissussa. Sitä ennen pitäs saaha aikaseksi vähä siivota tätä kämppää ja laittaa puita ja jotaki.. Kääk alle kuukausi että koulu alkaa!

29. heinäkuuta 2017

Video Endan kanssa pellolta ja kuvia


Sait multa horsman, se rentun ruusu on...

Ensin siitä Tokyotreat videosta minkä lupasin viimeks: Sitä ei tuu ku kuvasin sen ihan hunonosta kulmasta :D Oli altapäin ja liian kaukaa kuvattu ku unohin yhen osan alustaa joka oli viime kerrala :D Mutta hyviä karkkeja oli taas. Vaikka enpä taida enää jatkaa tuota tilausta... En mie tartte karkkeja toiselta puolelta maailmaa.

Tän kuun DYI karkki oli dinopudding :D




Ja vähän niinku sen tilalle kuvasin sitte eilisen iltapissatuksen Endan kans. Muutamia temppujaki siinä näkyy. Ei voitu mennä meän takapihalla olevalle pellolle ku oli poro siellä. Meillehän ei muuten tulla ilmoittamatta, Enda pitää siitä huolen! Kyttäystuolilla istuen :D

Ainoo missä oli molempien naamat. Enda on kunnon täti ku syylä naamassa niinku vanhoila eukoilla :D
Mie oon melkeen saanu oman värini takasin hiuksiin!


Apua kohta heinäkuukin on ohi! Mihin tää aika oikeen juoksee?

23. heinäkuuta 2017

Kuulumisia, musiikista, masennuksesta ja blogikirjoitusblokista

Viime postaukselle tuli hurjan paljon katselukertoja ja kommentteja, kiitos paljon niistä! Ja en tiiä inspiroinko mie muitaki kirjottaan painojutuista, vai ohjaako face vaa mulle painojuttuja, ku näin monta kirjotusta aiheesta sen jälkeen. Ja pari uutta lukijaakin, tervetuloa! Kestäkää epäsäännöllistä päivittelyä :D

Viimeset kaks viikkoa työkokeilusta meni tosi nopeesti, ja hitsi ku tuntu että just oppi suurinpiirtein juttuja nii sitte se oliki ohi :D Mutta sen ainaki oppi että ihmiset tulee mihin tahansa sankoin joukoin jos on alennuksia. Niinku rokotusvastaanotolle. Sai kyllä olla kahtena tai kolmena kappaleena ku oli nii kiire aamuisin. Ja yks päivä tuli nii iso kuorma sinisiä laatikoita että purkasin niitä vielä unissanikin :D Toivottavasti pääsen tonne vielä sillonkin kun on koulun kautta harjotteluita!

Mie tiesin että lupasin kirjottaa jo aikasemmin, mutta en mie tiiä. Jotenki nii väsytti, nukuin ensin varmaa viikon, ton työkokeilun jälkeen. Sitte jumituin koneen äärelle ku alko sadekelit ja ku ne loppu nii oon ollu pihalla paljon Endan kans. Nyt ne ajo pellot, nii päästään sitte tonne omalle pellolle rälläilemään kun saavat paalattua. Sain muuten mökkeilevältä naapurilta heidän itse tekemää hunajaa. Hitsi ku siitä tuli hyvä kuorinta ja se on tosi hyvää teen kans. He ehtivät lähteä ennen ku sain itteni liikkeelle täältä, toivottavasti tää tavoittaa nyt heidät, kiitos paljon!



Pari päivää sitten tuli sellanen uutinen mitä en ois halunnu kuulla koskaan. Yks minun kirjoittajainspiraatioista, Linkin Parkin vokalisti teki itsemurhan. Eipä se tämäkään vuosi taida olla sen parempi julkkiksille kun viime vuosikaan. Mutta jos ihmiset oikeesti kuuntelee tota uusinta albumia, ei sitä musiikkia (josta kaikki veti herneen nenään ja haukku koko bändin maanrakoon), vaan niitä lyriikoita... En ole yllättynyt tästä ratkaisusta mihin hän päätyi. Et sie pysty kirjottamaan mitään masentavaa vakuuttavasti jos et ole itse maassa, yks iso hätähuuto koko albumi. Piilotettuna pirteän musiikin taakse. Muistelee äitiään yhdessä kappaleessa, muistelee aiempaa ja nykyistä huumeiden ja päihteidenkäyttöä, nuoruuttaan, sanoo että roikkuu reunalla monessa kappaleessa, ei voi enää pelastaa ja haluaa hidastaa muttei pysty... Kuka välittää jos vielä yksi valo sammuu taivaalta jossa on miljoona tähteä... Mie itkin niitä jo ennen tuota uutista, mutta nyt mie itken ihan tosissaan ku kuuntelen noita. Kamalaa.



Mieki oon ollu masentunu. Ihan ensimmäisen kerran jo 10-vuotiaana kun äiti kuoli. Ei mitenkään diagnosoidusti, mutta muistan vaan yhtäkkiä alkaneeni lukemaan tosi paljon ja en muista paljoa siitä seuraavasta vuodesta. Mutta jotenki tuntuu että olin niin nuori etten tajunnu olevani masentunut? Onkohan tossa mitää järkeä :D

Oli Linkin Parkilla aiemminkin masentavia ja emo kappaleita. Siksi niitä löytyyki paljon minun 2012-2014 soittolistalta Spotifysta. Muutenki se on ihan täynnä kaikkea masentavaa musiikkia. Se oli sitä aikaa kun olin tosi masentunut. Ei mulle sillonkaan diagnosoitu sitä tai mitään, mutta ei se ole normaalia jos ei pysty nukkumaan tai nukkuu liikaa, näkee painajaisia joka yö, syö vaikka ei oo nälkä täyttääkseen tyhjyyttä... Lukee kirjoja itsemurhista ja mielisairauksista, katsoo surullisia elokuvia minkä kerkeää... Menin vähän niin kun "pois päältä" kun isä kuoli. En tiiä mitä sitä ois tehny jos en ois ollu Kannuksessa ihmisiä ympärillä ja ei ois ollu koiria. Kestin mie muutaman kuukauden tolleen puolivaloilla, sitte yks päivä ku piti mennä kennelvuoroon ja kesäloma olis alkanu nii mie aloin muistaakseni ruokalassa itkemään että en mie jaksa. Vähä tosiaa hämärän peitossa koko vuosi. Sinä kesänä mie en käyny missään tai kenenkään tykönä, olin täällä ja koulutin koiria pihalla. Rauhotuin ja hain itteni suurinpiirtein takasin.



Sitte kolmas masennuskausi tuli toissavuonna, olin melkeen yksin kokonaisen vuoden. Vähän oma vikahan se oli kun erakoiduin tänne, mutta en mie tiiä. Se oli sillon ku olin painavimmillani. Sitte Miki piti laittaa pois sen vuoden lopussa. Sillon en menny pois päältä, vaan vähän niinku päin vastoin. Mie itkin kolme päivää putkeen ja sen jälkeen ajattelin että ei, minun pitää nyt tehä jotaki. Aloin lenkkeileen kunnolla Endan kans. Aiemmin oltiin hidasteltu ihan huomaamatta, kun Miki oli hidastunut vanhemmiten. Lenkit nopeutu ja aloin kattoon mitä söin. Sitte alkoki työkokeilu navetassa ja tää blogi kesäkuussa.

Nyt on kaikki tosi hyvällä mallilla ja menossa etteenpäin! Sain tehtyä yhen bucket list jutuistani, kun julkaisin kirjan, josta runovideo tossa alla. Löysin jotakin mitä haluun tehdä, pääsin kouluun, oon saanu pari uutta kaveriaki, uuden harrastuksen k- ja j- popista ja aasialaisista draamoista... Ja koska en taas tiiä mihin mie laitoin kameran niin pistin tähän postaukseen tekstin väliin videoita joita voitte katella ja kuunnella :D Toi eka on nykynen kappale jota kuuntelen repeatilla, toivon että se voittais, ku kaikki on kohallaan tossa biisissä ja koreografiassa ja videossa. Mutta ei ne voita ku EXO tuli tässä kuussa takasin. Toka on Linkin Parkia niin kuin aiheeseen sopii. Kolmas on eka k-pop biisi ja bändi jota fanitin sillon 4kk sitten kun kaikki alko... Hitsi ku aika vaan menee :D



Mulle tuli viimene Tokyotreat box, pitää kuvata siit video ja laittaa tänne, se vois olla vaikka seuraavan kirjotuksen pääaihe.

2. heinäkuuta 2017

-30kg vuodessa - muuttuivatko muut vai minä?

Toukokuussa 2014
Viime vuonna olin kesäkuusta joulukuuhun töissä navetassa, ja kävelin about 70km viikossa työmatkoja ja koiralenkkejä. Ylläripylläri multa lähti melkeen kahen purupaalin verran painoa. Nyt olen taas kuukauden ollut töissä jossa pitää kävellä paljon, ja paino on jatkanut putoamistaan. Listasin yli 30kg painonpudotuksen jälkivaikutuksia joita on vuoden aikana tullut esille:

 Fyysiset:
- terveempi olo
- vaatteet sopii jopa kolme kertaa pienempinä kokoina (riippuu merkistä)
- jaksaa paremmin liikkua

Henkiset
- olen pirteämpi
- itsevarmempi
- positiivisempi

Jos nämä tällaisenaan listaa, niin eihän se ole kummoinen postaus. Joten ajattelin jutella noista vähän lisää tässä.
Kaikki sanoo, että on tosi mahtavaa ja vau, kun olen pudottanut paljon painoa ja se näkyy. En ole tottunut siihen että minusta kommentoidaan jotain positiivista.  Kuitenkin eniten minua on hämmästyttänyt, kuinka ihmisten asenteet ja se, miten minua kohdellaan, on muuttuneet. Enkä todellakaan usko, että kuvittelen jotain tällaista. Se on taatusti siitä johtuvaa, että olen nykyään ihan suht normaalin kokoinen ja näköinen.

Toukokuussa 2017
Ennen se oli ihan ok, jos olin nurkassa hiljaa, keskustelun ulkopuolella. Silloin tällöin sanoin jotain. Nyt yhtäkkiä ihmiset haluaa kuulla minun mielipiteitä, ja odottaa minun osallistuvan keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun paljon enemmän kuin aiemmin. Sitten ovat lievästi ärsyyntyneitä, kun en tee niin.
Ihan näin vuosikymmenen lihavana introverttinä eläneenä ihmisenä haluaisin kuitenkin sanoa tämän: En mie voi sormia napsauttamalla alkaa yhtäkkiä ilmaisemaan mielipiteitä (joita kyllä oli ennenkin) joille te ette aiemmin luoneet puolta ajatustakaan. Mie luontaisesti varon ilmaisemasta mielipiteitäni tai osallistumasta keskusteluihin, koska enhän mie ole aiemminkaan niin tehnyt, eikä kukaan ole minun panosta ihmeemmin kaivannut.
Ja mikä eniten huvittaa on se, että ihmiset ihan selvästi odottavat minulta isompaa puheääntä kun mitä minusta lähtee. Näyttävät yllättyneeltä kun heidän pitääkin yrittää kuunnella tarkasti mitä mie oikein sanoin. 

Vähän niin kuin mie nykyään pystyisin liikkumaan paljon nopeammin ja kapeammissa tiloissa ihan ongelmitta, mutta vieläkin hidastelen ja varon mahaa ja persettä, jotka aiemmin on jääneet kiinni joka paikkaan. Liikun hitaasti, koska ennen oli vaikea nostaa jalkoja kaiken painon alla. En laita bussissa vieläkään turvavyötä, vaikka se mahtuu kiinni ihan reilusti. Julkisella paikalla tunnen jatkuvasti olevani jonkinlaisessa valokeilassa, koska ihmiset yksinkertaisesti katsovat minua kohti enemmän. Tai vaihtoehtoisesti mie olen nostanut pääni maasta ylös ja huomaan kun minua katsotaan? Mene ja tiedä.

Tulen jotenkin tosi surulliseksi ja vihaiseksi, kun ajattelen mitä edellä tekemäni havainnot kertoo meistä ihmisistä. Tiedättekö sen sanonnan että "ulkonäkö korvaa puuttuvan älyn."? Jos näytät hyvältä niin se mitä sanot myös kuulostaa paremmalta. Ja päinvastoin. Näinkö se tosiaan on? Mulla on myös jotenkin tullut sellainen kamala mielikuva, että mitä enemmän sulla on painoa, sitä vähemmän sinua arvostetaan ihmisenä. Jos olet läski ja introvertti niin se on sama kun sie et oliskaan, jos olet "normaalihko" introvertti sinuun kiinnitetään huomiota ja sinua yritetään raahata ulos kuorestas; mikset sie ole kuin kaikki muut, miksi sie olet tuollanen?

Mutta tiedättekö mitä? Mie olen edelleen henkisesti se läskipallero jonka te olette sivuttaneet monta vuotta.

Heinäkuu 2017
Mie tunnen edelleen olevani tuo ensimmäisen kuvan tyttö. Näen sen peilistä. Ensimmäinen asia mihin kiinnitän huomiota on minun jäljellä oleva maha ja selkäläskit. Stresssaan siitä miten ne saa pois, ja apua kun yhtäkkiä olenkin lihonut 3 kiloa takaisin. Vaa'alla olen vieläkin kolmenumeroisessa lukemassa. Jotenkin vaikea käsittää että minusta on tullut tuo viimeisen kuvan tyttö, enkä näe sitä peilistä. Ja vaatteita ostaessa en aina muista, että voin ihan hyvin ostaa niitä myös "tavalliselta" puolelta. Edelleen hakeudun sinne isojen kokojen puolelle automaattisesti.

Kun katsoo tuota kuvien rajaustakin. Ennen mie aina rajasin osan hartioista ja käsivarsista pois koska olin tosi tosi leveä. Nyt tuo toinen kuva ois varmasti ihan ok ilman noita poisrajauksiakin, mutta kun olen yli 10 vuotta rajannut kuvia noin, miten sen yhtäkkiä muuttaa? Piti käyttää hirveästi itsehillintää tossa tänään aamuyöllä otetussa meikittömässä kuvassa, etten olis laittanu sitä meikkiä, rajannut kuvasta hartioita pois... Tavat on tiukassa joskus.

Oon tullu siihen tulokseen, että mie kannan noita yli 30 pudotettua kiloa edelleen mukanani. Pääseeköhän niistä koskaan eroon? Miten ulkonäöllä voi olla näin paljon merkitystä elämässä? Onko täällä muita jotka on pudottaneet paljon painoa, millasta se teillä on ollut?

Tämä teksti on syntynyt siitä, että oisin sillon lihavampana toivonut jonkun herättävän minut tämän kaltaisella tekstillä. Että minun ei tarvi olla siellä nurkassa, kaikki on itsestä kiinni. Ja niin kamalaa kun se onkin niin tässä maailmassa pitää näköjään olla laihempi, jos haluaa olla aktiivinen osa sitä. Ihan niin kuin nyt en käsitä olevani laihempi, niin en myöskään aiemmin tajunnut sitä miten pahaksi mie olin itteni päästänyt.

Tässä nyt oli tällainen asia joka minulla on ollut mielenpäällä. Ja jota piti herätä kello viideltä sunnuntaiaamuna kirjoittamaan. Tuntuu paremmalta kun sen sai ulos, kiitos kun luit tänne asti. Kertoilen viime viikosta ja Endan kuulumisia ens viikon puolella.

Hyvää viikon loppua ja uuden alkua kaikille!