Human mind is a scary thing. A powerful thing. And yet it can break like glass. - RIP Kim Jonghyun -

You worked hard. Please rest now. You did well. Goodbye.

I've been so sad this whole week. I found out about the news at work. It took everything I had not to burst into tears right there and then. I'm not a hardcore Shawol, but I like their music and watch stuff about SHINee a lot. To be honest I still can't believe it. Even though I read his suicide letter and watched his last broadcast to fans... I saw and felt how far gone he already must have been but somehow I'm still waiting for someone to say that this isn't real.

His death and how it has been displayed online got me thinking about a lot of things. And I felt I had to write it somewhere so that I can get it out of my head.This is eating me from the inside and I know from experience that these kinds of thoughts are not something one should carry with them. And I don't know if this can help anyone but maybe there are people who feel like me, and maybe find something from this post they can relate to.



It physically hurts my heart to read his letter. He felt so alone and like his life had gone in a completely wrong direction. He felt pressured by his music and fame. How could things have gotten so bad for him? How he worked and made plans while already knowing that he isn't going to be here much longer? How he convinced himself that he had no other choice but to end his life... Then I remembered I've had a similar conversation with myself five years ago, and again three years later. The only difference is that I managed to talk myself out of it.

You see I had convinced myself, that I had no one left, I felt so guilty towards my parents and my brother. I had horrible nightmares all the time and I didn't sleep much/at all. I wasn't happy to be who I was, or how I looked and how my life was going at that time. It felt like I was in a dark box with a person I hated, and that person was me.

Human mind is a scary thing. A powerful thing. And yet it can break like glass.



I'm glad that I wasn't brave enough to murder a person, to leave. That I ultimately felt I had no right to leave. I mean I couldn't even see my parents off. If I couldn't face their untimely deaths, how could I face my own? How could I do it to them? Well I can't. And I never will.

I found my solace in writing. I can now let go of negative feelings by writing them down in one form or another. But I can totally understand how creating and publishing things can turn against you like it did with Jonghyun,  I felt pressure when I self-published my poems this year. And I'm still afraid to promote them properly. I closed down my vlog channel with over 50 videos years ago just because I had one hater. This blog I've had for 11 years... At times I stop writing it for months, the Blogger icon seems to be whispering to me: "Do you really dare to write all this shit, there's nothing going on in your life, try and make a post about that!" Sometimes I hear those words in my head.

I don't know how public figures like K-idols and writers and such do it to be honest. There could be thousands, or tens of thousands, even millions who don't like you and aren't afraid to voice their opinions very loudly straight to you. 

Through a mask and a safe distance that the Internet provides. 

Then a thing about the media circus. I'm really afraid this will become "the second Chester.". They will get money from the songs, photos and MV Jonhyun was working on shortly before his death. And from all of his previous work. Much more now that he is no longer with us. I'm sure people make "merch to remember him by". Personally I don't just get that... There are better things to help us remember those who have left. And so if those profits don't go directly to his mother and sister, or towards updating and developing South-Korea's mental health care, I will lose all my faith in people in charge of those things at his company.

Then there is the funeral hype. My YT recommendations are full of videos like "Shinee members can't hold back their tears at his funeral." "Super Juniors Leeteuk Cries at Funeral." "Members from this and that band go to say goodbye. DO YOU REALLY NEED TO BE ABLE TO HOLD YOUR TEARS AT A FREAKING FUNERAL?! DO YOU REALLY CARE THAT MUCH  ABOUT WHO WENT TO A FUNERAL? To make tens of videos about the subject... And I shudder to think there actually are people who use someones death to draw traffic to their channel and make money in the process...

The poor people in K-pop. They think they are gonna, get rich, famous, highly regarded, win loads of awards, have lots of fans. But all of it comes at such a terrible price, being made to spend hours training and performing from such a young age, not being able to see and contact your family and friends whenever you want, being forced to go on unhealthy diets, getting constantly watched and criticized by people very insensitively. Being forced to do things when you are unhealthy and need treatment and rest... These K-pop idols appear so happy and cheerful and carefree on TV shows, but it seems like that because they are putting on an act. They can't be free to show their true emotions and say how they really feel, because if they do it'll make their company look as bad as they really are. It seems that once you sign to a company you are basically signing your life away and letting yourself be a puppet to entertain people.

Damn it has taken me days to get to this point in the text. Bear with me.

I feel conflicted. My time with K-pop has been short, 9 months. And when I learned about those dark things behind the glamour... I mean they are people who I have come to respect, and they have chosen this difficult path in life. I wish there was a way to support the artists without supporting a bad company. But it's impossible. That is why I think, as fans we need to maintain a levelheaded, critical thinking towards what the companies are trying to sell to us. Maybe the idols we love can't say anything because of the backlash but last I checked, their censorship doesn't cover the fans. We can say if something they do isn't right. I hope we can start to change those unfair things to a more humane direction.

But I don't think we can change the main culprit so easily. To do that we would need to change a mindset that is considered normal and even admirable throughout most of Asia: the work till you succeed or drop from exhaustion. Or both. I'm sure it's a culture thing when I don't just get how overworking can be a common and a valid reason of death. 

And the one who came up with the phrase "If you have time to sleep and dream, use that time to achieve your dreams instead." or something along those lines, needs to have their head checked. Lack of sleep kills you. Either you go crazy to a degree or your body starts to break down. I tried that no- sleep thing too, involuntarily,  so I know. It just makes all the bad things and thoughts 100 times worse. And no wonder K-pop idols don't feel like their hard work is enough. It's like walking through a marsh without waterproof shoes. You feel weak and like you are stuck, even trying to do things normally is incredibly difficult. 

I don't have a clear ending point to this ramble but I think I said everything I wanted, or at least the things I remember wanting to say. Please be kinder to those who you don't know. Stay strong Shawols, SHINee, everyone. Have a good end of the year. And Jonghyun. I don't really know if there is an afterlife or not, and even though I wish you feel better now, I also wish you regret leaving so many people behind to grieve. Even a little. Do you see now how much you actually had, when you thought you had nothing?

Kuulumisia, musiikista, masennuksesta ja blogikirjoitusblokista

Viime postaukselle tuli hurjan paljon katselukertoja ja kommentteja, kiitos paljon niistä! Ja en tiiä inspiroinko mie muitaki kirjottaan painojutuista, vai ohjaako face vaa mulle painojuttuja, ku näin monta kirjotusta aiheesta sen jälkeen. Ja pari uutta lukijaakin, tervetuloa! Kestäkää epäsäännöllistä päivittelyä :D

Viimeset kaks viikkoa työkokeilusta meni tosi nopeesti, ja hitsi ku tuntu että just oppi suurinpiirtein juttuja nii sitte se oliki ohi :D Mutta sen ainaki oppi että ihmiset tulee mihin tahansa sankoin joukoin jos on alennuksia. Niinku rokotusvastaanotolle. Sai kyllä olla kahtena tai kolmena kappaleena ku oli nii kiire aamuisin. Ja yks päivä tuli nii iso kuorma sinisiä laatikoita että purkasin niitä vielä unissanikin :D Toivottavasti pääsen tonne vielä sillonkin kun on koulun kautta harjotteluita!

Mie tiesin että lupasin kirjottaa jo aikasemmin, mutta en mie tiiä. Jotenki nii väsytti, nukuin ensin varmaa viikon, ton työkokeilun jälkeen. Sitte jumituin koneen äärelle ku alko sadekelit ja ku ne loppu nii oon ollu pihalla paljon Endan kans. Nyt ne ajo pellot, nii päästään sitte tonne omalle pellolle rälläilemään kun saavat paalattua. Sain muuten mökkeilevältä naapurilta heidän itse tekemää hunajaa. Hitsi ku siitä tuli hyvä kuorinta ja se on tosi hyvää teen kans. He ehtivät lähteä ennen ku sain itteni liikkeelle täältä, toivottavasti tää tavoittaa nyt heidät, kiitos paljon!



Pari päivää sitten tuli sellanen uutinen mitä en ois halunnu kuulla koskaan. Yks minun kirjoittajainspiraatioista, Linkin Parkin vokalisti teki itsemurhan. Eipä se tämäkään vuosi taida olla sen parempi julkkiksille kun viime vuosikaan. Mutta jos ihmiset oikeesti kuuntelee tota uusinta albumia, ei sitä musiikkia (josta kaikki veti herneen nenään ja haukku koko bändin maanrakoon), vaan niitä lyriikoita... En ole yllättynyt tästä ratkaisusta mihin hän päätyi. Et sie pysty kirjottamaan mitään masentavaa vakuuttavasti jos et ole itse maassa, yks iso hätähuuto koko albumi. Piilotettuna pirteän musiikin taakse. Muistelee äitiään yhdessä kappaleessa, muistelee aiempaa ja nykyistä huumeiden ja päihteidenkäyttöä, nuoruuttaan, sanoo että roikkuu reunalla monessa kappaleessa, ei voi enää pelastaa ja haluaa hidastaa muttei pysty... Kuka välittää jos vielä yksi valo sammuu taivaalta jossa on miljoona tähteä... Mie itkin niitä jo ennen tuota uutista, mutta nyt mie itken ihan tosissaan ku kuuntelen noita. Kamalaa.



Mieki oon ollu masentunu. Ihan ensimmäisen kerran jo 10-vuotiaana kun äiti kuoli. Ei mitenkään diagnosoidusti, mutta muistan vaan yhtäkkiä alkaneeni lukemaan tosi paljon ja en muista paljoa siitä seuraavasta vuodesta. Mutta jotenki tuntuu että olin niin nuori etten tajunnu olevani masentunut? Onkohan tossa mitää järkeä :D

Oli Linkin Parkilla aiemminkin masentavia ja emo kappaleita. Siksi niitä löytyyki paljon minun 2012-2014 soittolistalta Spotifysta. Muutenki se on ihan täynnä kaikkea masentavaa musiikkia. Se oli sitä aikaa kun olin tosi masentunut. Ei mulle sillonkaan diagnosoitu sitä tai mitään, mutta ei se ole normaalia jos ei pysty nukkumaan tai nukkuu liikaa, näkee painajaisia joka yö, syö vaikka ei oo nälkä täyttääkseen tyhjyyttä... Lukee kirjoja itsemurhista ja mielisairauksista, katsoo surullisia elokuvia minkä kerkeää... Menin vähän niin kun "pois päältä" kun isä kuoli. En tiiä mitä sitä ois tehny jos en ois ollu Kannuksessa ihmisiä ympärillä ja ei ois ollu koiria. Kestin mie muutaman kuukauden tolleen puolivaloilla, sitte yks päivä ku piti mennä kennelvuoroon ja kesäloma olis alkanu nii mie aloin muistaakseni ruokalassa itkemään että en mie jaksa. Vähä tosiaa hämärän peitossa koko vuosi. Sinä kesänä mie en käyny missään tai kenenkään tykönä, olin täällä ja koulutin koiria pihalla. Rauhotuin ja hain itteni suurinpiirtein takasin.



Sitte kolmas masennuskausi tuli toissavuonna, olin melkeen yksin kokonaisen vuoden. Vähän oma vikahan se oli kun erakoiduin tänne, mutta en mie tiiä. Se oli sillon ku olin painavimmillani. Sitte Miki piti laittaa pois sen vuoden lopussa. Sillon en menny pois päältä, vaan vähän niinku päin vastoin. Mie itkin kolme päivää putkeen ja sen jälkeen ajattelin että ei, minun pitää nyt tehä jotaki. Aloin lenkkeileen kunnolla Endan kans. Aiemmin oltiin hidasteltu ihan huomaamatta, kun Miki oli hidastunut vanhemmiten. Lenkit nopeutu ja aloin kattoon mitä söin. Sitte alkoki työkokeilu navetassa ja tää blogi kesäkuussa.

Nyt on kaikki tosi hyvällä mallilla ja menossa etteenpäin! Sain tehtyä yhen bucket list jutuistani, kun julkaisin kirjan, josta runovideo tossa alla. Löysin jotakin mitä haluun tehdä, pääsin kouluun, oon saanu pari uutta kaveriaki, uuden harrastuksen k- ja j- popista ja aasialaisista draamoista... Ja koska en taas tiiä mihin mie laitoin kameran niin pistin tähän postaukseen tekstin väliin videoita joita voitte katella ja kuunnella :D Toi eka on nykynen kappale jota kuuntelen repeatilla, toivon että se voittais, ku kaikki on kohallaan tossa biisissä ja koreografiassa ja videossa. Mutta ei ne voita ku EXO tuli tässä kuussa takasin. Toka on Linkin Parkia niin kuin aiheeseen sopii. Kolmas on eka k-pop biisi ja bändi jota fanitin sillon 4kk sitten kun kaikki alko... Hitsi ku aika vaan menee :D



Mulle tuli viimene Tokyotreat box, pitää kuvata siit video ja laittaa tänne, se vois olla vaikka seuraavan kirjotuksen pääaihe.